Hetki, taas

Se, mitä ruumis ei paljastanut, sen kavalsivat silmät. Pitkä, mustiin pukeutunut mies katseli kuurankukkien peittämän ikkunan lävitse öistä maisemaa. Kuu valaisi pakkasenpuremaa kartanon pihaa ja kalpean miehen kasvoja. Silmien ympärillä olivat väsyneet juonteet ja katseessa näkyi vuosituhansien paino. Jos joku olisi koskettanut hänen ihoaan, se olisi tuntunut yhtä kylmältä kuin ulkona oleva, edelleen kiristyvä pakkanen. Kesti kauan, ennen kuin mies liikahti elonmerkiksi, huokaisi ja kääntyi ikkunan äärestä takaisin kirjojensa ja takkatulen puoleen. Joskus iankaikkisen vanha vampyyri mietti, missä hänen toinen puoliskonsa meni ja olisivatko he koskaan valmiita rauhaan. Hitaasti Cyril asteli takaisin nahkaisen nojatuolinsa luo ja istuutui kankeasti syvälle tuoliin. Kirja etsiytyi takaisin hänen syliinsä ja käteensä viinilasi, jonka sisältämä neste ei ollut punaviiniä.