Keimo & Vila

Maria, voit kirjoittaa yhtenäiseksi tekstiksi tän joskus if you will. Ja tee lopusta parempi.

--

Solakka hahmo asteli pitkin soraista tietä. Syksy oli tehnyt jo pesänsä, lehdet putoilivat puusta masentaen yleistä mielentilaa, olihan kesä kuitenkin parasta kasvuaikaa, ja kaikki asiat vaikuttivat paremmilta noina aikoina.

Se, minkä Keimo oli ehkä tarkoittanut mieltä rauhoittavaksi kävelyksi ja ajatusten purkamiseksi, häiriintyi kuitenkin pahasti, kun metsäisen mutkan takaa ilmestyi kahden hengen partio. Tai no, paremminkin tällä hetkellä pystyi puhumaan yhden hengen partiosta - toinen kaksikosta nimittäin makasi maassa ilmeisen tiedottomana.

Hetken Keimo tuijotteli ja ihmetteli tätä ilmiötä. Kumpikin kulkija oli pahasti alipainoinen, toisella voimakkaan punainen kuontalo, kun toinen taas oli hämmentävästi mustahipiäinen mutta silti karvoitukseltaan täysin kuunvalon valkoinen.

Kumpaisenkin olemuksessa oli jotain selvää sekavuutta, joka saisi tavallisen ihmisen hyvin varovaksi ja halukkaksi kääntyä kannoiltaan. Keimolla ei kuitenkaan ollut tällaista ymmärrystä. Sen sijaan hän lähti astelemaan kohti kaksikkoa villi ajatusprosessi raksuttaen päässään.

Kesken kaiken hilpeää metsäseikkailua Arnac oli päättänyt sammua tielle. Vila oli kumartunut toisen polvensa varaan hiekkatielle ja nistinrääpäle ravisteli sammunutta haltiaa rinnuksista. Tarkoituksettoman iso varsijousi Vilan selkään sidottuna heilahteli laiskasti naisen eleiden mukana.

Keimon käsi ponnahti osoittavaan asentoon kuin jonkinlainen jousimekanismi olisi sen laukaissut. Hän asteli kaksikosta vielä yli kymmenen metrin päässä, mutta se ei haitannut, kun mies alkoi tervehtimättä kommunikoida hereillä olevan kanssa.

"Tiesitkö, että tällaisen varsijousen kantomatka on parhaimmillaan jopa 60 metriä? Tai siis kun jaloista puhutaan, niin jopa 180 jalkaa? Aivan uskomatonta." Mies puhui samalla kun asteli ripeästi punapään viereen näennäisesti reagoimatta mitenkään siihen, miten nainen möykkäämisen huomioi.

Arnacin pään hakkaaminen maahan keskeytyi yllättäen, kun täysin vieras ja outo ja epäilyttävä ihminen alkoi täysin pyytämättä ja kysymättä selittämään turhanpäiväisiä faktoja asioista, mitkä eivät kiinnostaneet Vilaa ollenkaan. Varsijousihan on sitä paitsi lyömäase, eikö se sellaista edes tiedä. Kellertävänruskeat silmät kääntyivät tuijottamaan lautasenmallisina ja lähes -kokoisina outoa tyyppiä. "Tiesiksä, että tuollaisten yksinäisten kulkijoiden ei pitäisi kulkea yksin yksinäisinä kulkijoina?" Vila kysyi vieraalta ja työnsi leukaansa tahattoman uhmakkaana eleenä eteenpäin, roikottaen samalla tiedotonta Arnacia paidankauluksesta takaraivo ei-aivan-maata hipoen ilmassa.

Keimo naurahti huvittuneesti ilmeisesti pitäen heittoa jonkinlaisena vitsinä aivan tosissaan. Hän laski katseensa maassa makaavaa miestä joka selvästikin oli OD:n takia maahan valahtanut. "Tajunnantaso on selvästikin alentunut pahati, trisykliset lääkkeet eivät kyllä tee hyvää." Keimo kumartui maahan ja kokeili Arnacin pulssia, joka oli hyvin matala. "Mitä opiaatteja hän on nauttinut? Voisin ehkä antaa apua kenties pakottamalla vomitukseen, mahalaukku kaipaa tyhjennystä. En kyllä sinänsä ymmärrä millainen mielentila-------"

Yykaakoo Vilan kärsivällisyys tipahti nollasta miinukselle vieraan, ärsyttäväksi irriterande luokitellun ihmishenkilön täysin tarkoituksettomasta pajatuksesta ja ilman ennakkovaroitusta Vila ojensi äkillisesti nyrkkiin puristetun kätensä kesken Keimon puhumista suoraan kohti kälättäjän nekkua lopettakseen tuollaisen turhanaikaisen selityksen. Vilahan ei tuollaista vieraita kieliä saarnaavaa kuuntelisi.

Kesken lauseen Keimo saa yllättävän voimakkaan iskun nenäänsä. Millään tasolla ei olisi voinut odottaa, että niin aliravitussa kunnossa oleva nainen olisi voinut tintata niin kovaa - ilmeisesti kuitenkin Vilalla oli hyvin paljon aiempaa kokemusta tappelusta ja toisten iskemisestä. Isku osui juuri taktisesti hyvin inhottavaan paikkaan keskelle nenää aiheuttaen melkein nenän heilahtamisen poskelle. Keimon lause katkesi kuin seinään kun omiaan sopottava mies päästi ilmoille sydäntäriipivän rääkäisyn ja lennähti selälleen kyykkyasennosta kovalle soraiselle tielle.

"Voi topologisen avaruuden asymptootit ja entiteettien kiroamukset!" Hän ölähti, mikä kuulosti sinänsä varmasti koomiselta, koska tavallinen tallaaja olisi ladellut varmasti vain pitkän liudan epäsoveliaita sanoja. Keimo vei kätensä kasvoilleen ja tuijotti naista kauhu silmissään. "Älä ikinä tee noin! Nyt nenäluuni ei ikinä palaudu siihen täydelliseen muotoonsa jonka se on saavuttanut vuosien varrella!"

Mies ei lisäksi osoita minkäänlaisia itsepuolustautumisen merkkejä. Vila voisi yhtä hyvin vain nousta seisomaan ja potkia toisen tajuttomaksi, tai siltä ainaki tilanne vaikutti. Miten voi kukaan olla noin avuton.

Arnac ei puolestaan osoita minkäänlaisia elonmerkkejä. Maailma olisi voinut varmaankin räjähtää eikä mies olisi reagoinut mitenkään.

Kuullessaan puheenkälätyksen vaihtuvan kirkumiseksi, Vilan kurkusta karkasi täysin holtiton nauru, joka ei ottanut loppuakseen miehen sättiessä nistiä vierailla ja hienon kuuloisilla sanoilla. Vilan hengityksen alkaessa vinkumaan naisen oli pakko lopettaa nauraminen, samalla kun nisti hakkasi itseään rintakehään nyrkinsivulla. Toinen polvi edelleen maata vasten Vila jäi toljottamaan lyötyä. "Nyt sulla on kaunis nenä", punapää totesi sananvälisiä taukoja lausumatta tavalliseen tapaansa ja yritti hengittää naurunhekottelultaan. Tarve lyödä meni ohitse, kun liian viisas mies lopetti jatkuvan puhetulvansa. KOSKA VILAN KORVISSA SOI MUUTENKIN JA HÄN EI KESTÄ YHTÄÄN YLIMÄÄRÄISTÄ METELIÄ!!!!

Veri pärskyi Keimo-polon kasvoille käsien takaa. Hän kompuroi pari metriä taaemmas ja nousi sitten jaloilleen punaisen veren vuotaessa harmaanruskealle pellavapaidalle. "Eeeeiei ei eieii eie ei ei." Mies oli ajautumassa paniikin valtaan tapahtumasta, koska toinen oli toiminut täysin normien vastaisesti. Tilanne oli siis omiaan ahdistamaan suurissa määrin pakkomielteistä miestä - jos jokin ei mene tunnettujen kaavojen mukaan, oli helvetti saman tien irit. Parantajamaagina uraansa uurtanut näytti myös unohtaneen miten tavallinen luunkorjausloitsu suoritettiin. "Olet inhottava naikkonen, en arvosta sinua!" Keimo huudahti ja arveli servanneensa vastakappaleensa hyvinkin pahasti. Hän huitaisi kädellään ja lähti harppomaan poispäin järkytyksen vallassa.

Vila kikatteli ensin vähän hurjalle servaukselle, kunnes tajusi mitä toinen sanoi ja loukkaantui niin maan perkeleesti. "Minä en kuuntele tuollaista paskapuhetta!!!!!!!!!" nisti kirkui samalla, kun nousi seisomaan Arnacia mukanaan rinnuksista repien ja lähti astelemaan mielenosoituksellisesti poispäin vastakkaiseen suuntaan kaikkoavasta, verta vuotavasta neurootikosta. Mielenosoitus meni ehkä aavistuksen ns. reisille, kun tajuton haltia ei ollutkaan niin ripeästi riveleistä raahattava. Kun Keimo katosi näköpiiristä, Vila päästi Arnacin tipahtamaan otteestaan ja jäi mulkoilemaan miestä. Ja potkaisi tuota puukengällään kylkeen.

"Vitu homo."