pt.1, Ensikohtaaminen

Gail katselee vanhaa kiviseinämää ja huokaisee syvään.

Maya ja Cyril astelevat hiekkatietä pitkin naisen kartanolle kiirettä pitämättä. Yö on harvinaisen kirkas lähes täyden kuun valaistessa maisemaa. Cyril katselee ympärilleen kiinnostuneena, mies ei ole kovin usein päässyt käymään itse paikan päällä.

Gail kääntää katseensa pois kiviseinämästä ja astelee huoneen toiselle puolelle. Hän on ehtinyt odotella jo hyvän aikaa luojaansa, joka kertoi, että haluaisi esitellä Gailin jollekulle. Miehellä on omat aavistuksensa: hän epäilee tapaavansa Mayan vanhan ystävän Revonin, josta vampyyrinainen on niin paljon kertonut.

Vaikka epäkuolleen kaksikon hiljaisuus tuntuu Cyrilista lievästi painostavalta, mies ei vaivaudu avaamaan suutaan puhuakseen vain niitä näitä. Hän ei halua osoittaa hermostuneisuuttaan luojansa edessä, vaikka Maya ei ole koskaan suoraan ojentanut miestä asiasta. Heidän päästessään minimalistisesti muotoillun rautaportin läpi kartanon puutarhaan, Maya rauhoitteli miestä muutamalla sanalla katsomat takaan tähän päin. Cyril ryhdistäytyy henkisesti, vaikka ei tunnukaan pitävän tilanteesta. Mies on lukenut vuosisadan kuluessa Mayan lauseiden välistä, ettei tämän vanhempi jälkeläinen ole järin hurmaava persoona.

Gail hymyilee itsetyytyväisesti katsellessaan takan päällä roikkuvaa mestariteosta arvioivasti. Onnekkaana hän sai sanoa, että on jopa tavannut taiteilijan, josta aika on tosin jättänyt jo yli sata vuotta sitten - Mayalla oli aina ollut todella hyvät suhteet tämän maailman isoihin kihoihin. Yhden ihmisiän mittaisen tutkimusretkensä, jolle luojattarensa hänet patisteli, oli viimeinkin saanut päätöksensä, ja Gail tunsi pitkästä aikaa lievän lämmön tunteen sisällään. Viimeinkin hän sai olla kotona hänelle tärkeimmän olennon lähellä.

Tummasävyinen, massiivinen puuovi aukeaa jo ennen kuin kaksikko on päässyt kartanon etuoven rappusien yläpäähän. Pienikokoinen miespalvelija nyökkää kunnioittavasti Mayalle ja luo tarkkailevan silmäyksen tämän seuralaiseen. Cyril ei anna miehen häiritä itseään, vaan tarjoaa käsivartensa luojalleen. Maya oli aloittanut pitkän miehen koulutuksen jo ennen tämän muuttamista ikuisesti eläväksi kuolleeksi. Tämän jälkeen vuosikymmenien mittainen tapakoulutus oli tehnyt Cyrilistä sivistyneen ja hillityn käytökseltään. Kaksikko astelee hienostuneen aulan läpi ruokailusalin viereiseen olohuoneeseen, jossa Gail jo odottaa.

Gail on kumartunut lähemmäs taulua tutkailemaan sen yksityiskohtia - kun hän kuulee ääniä ruokasalista, hän suoristautuu, tarkastaa vaatetuksensa ja hiustensa kunnon ja valmistautuu sitten tapaamaan Revonin, yhden vanhimmista maanpäällisistä vampyyreista. Gail ei voi väittää, ettei olisi jännittynyt, sillä sitä hän todellakin on: tätä hetkeä hän on odottanut siitä lähtien, kun Maya otti oman tekijänsä puheeksi ensimmäistä kertaa. Gail astelee huoneen poikki oven lähelle vain huomatakseen, että ovesta ei suinkaan astellut (Mayan lisäksi) Revon, vaan joku ihan muu. Joku, jonka aura ei ollut lähellekään mitään yli kymmentuhatvuotisen vampyyrin kaltainen. Gail seisahtuu paikoilleen ja puristaa huulensa tiukaksi viivaksi.

Inhimillisenä jäänteenä aiemmasta elämästään Cyril huokaisee avatessaan kohteliaasti oven luojalleen. Mies astelee sitten naisen perästä tummasävyiseen huoneeseen, jota valaisevat selkeästi naisen tyylitajulla asetellut kyntteliköt. Cyril jää alamaisesti Mayan vierelle naisen tervehtiessä rauhallisesti Gailia ja suo tälle lempeän hymyn. Nuorempaa jälkeläistä ei juurikaan naurata huomatessaan Gailin vastenmielisyyden Cyriliä kohtaan. Mies nostaa hieman leukaansa odottaessaan vanhemman, arvoasemassa ylemmän tervehtivän Cyriliä ensin.

Yllätyksestä ja pettymyksestä hiljaiseksi vetänyt Gail ei ensin sano mitään, mutta kun Maya tervehtii häntä omalla lämpimällä tavallaan, laukeaa vampyyrimiehen jännitys hiukan. Hän antaa hartioittensa rentoutua jäykästä asennosta, johon ne olivat äsken lukkiutuneet, ja nyökkää sitten Mayalle aidoin mahdollinen hymynsä huulillaan. Hitaasti hän kääntää kirkkaanvihreän katseensa itseään usean sentin verran pitempään mieheen ja vaistoaa välittömästi tuossa tietynlaisen kokemattomuuden, jota uudehkot vampyyrit tavallisesti suorastaa huokuvat. Pelkästä kohteliaisuudesta luojaansa kohtaan hän hillitsee syvän huokauksen, jonka on vähällä päästää ilmoille. "Kas. Kukas tämä on?"

Cyril tuntee olonsa vaivautuneeksi ja suorastaan ärtyneeksi, kun liiankin omanarvontuntoinen vampyyri tutkailee miestä katseellaan. Yritys vaikuttaa arvokkaalta kaatuu miehen auran paljastumiseen, vaikka Cyril ei itse tätä tiedäkään. Ihmisenä pitkää miestä hallitsi tietynlainen nenäkkyys, jota Maya on jo ylivuosisadan yrittänyt saada karsittua Cyrilistä pois, yrittää kovasti työntyä takaisin esille. Vain vaivoin hän saa hillittyä itsensä Mayan pelastaessa tilanteen esittelemällä Cyrilin Gailille. "Hän on Cyril ja hän on tullut katsomaan perääsi", Maya luo hienovaraisen nuhtelevan katseen Gailille. Vanha vampyyrinainen olisi toivonut vanhimmaisensa osoittavan ikäiselleen kuuluvia käytöstapoja, vaikka Maya ei uskonutkaan kyseisen toiveajattelun käyvän toteen. Gailin luonne oli naisella jo riittävän hyvin tiedossa.

Vuosisadan mittainen yhteiselo Mayan kanssa on vieläkin tuoreena punahiuksisen vampyyrin mielessä: hän yhä muisti asiat, joita nainen oli hänelle kertonut ja opettanut kohteliaiden ja ylväiden ihmisten käyttäytymiskoodeista. Gail ei itse ollut koskaan täysin ymmärtänyt ja omaksunut niitä, mutta niiden avulla hän oli kuitenkin oppinut kelpo näyttelijäksi. Näin ollen hän tahtoessaan pystyi edes jossain määrin vaikuttamaan siedettävältä persoonalta. Ensivaikutelma ei tällä kertaa ollut hyvä, sillä Gail oli valmistautunut tapaamaan itseään paljon ylevämmän ja vanhemman vampyyrin - oli hän jopa valinnut jo muutaman repliikin mielessään, joilla miellyttää vanhusta - ja kun uusi vampyyri olikin aivan joku muu, oli Gail mennyt hämilleen ja näin myös hetkeksi unohtanut kaiken Mayalta oppimansa. Hän köhäisi hiljaa käteensä, ja yritti kovasti ryhdistäytyä ja miellyttää luojaansa, mutta ei siihen kuitenkaan vielä pystynyt. "Ei minulla ole aikaa toimia lapsenvahtina", hän toteaa ja katsoo Cyriliä ylemmyydentuntoinen katse silmissään.

Vaiteliaana Cyril tarkkailee Gailin sisäistä taistelua, pidättäen hymynpoikasen kasvoiltaan. Hän nykii hillityn takkinsa alta pilkottavaa valkoisen kauluspaidan hihaa asiallisempaan asentoon ja suo pikaisen katseen Mayaan tuon sanojen vuoksi. Miehen sisällä kehrää aavistuksenomainen mielihyvä, kun nainen soimaa rivien välistä Gailia. Cyril muuttuu suorastaan omahyväiseksi kuullessaan Gailin vastauksen eikä saa suljettua suutaan ajoissa. "Onneksi sinun ei tarvitse olla lapsenvahtina. Minä sain tämän raskaan taakan kannettavakseni", mies toteaa nuivasti hymyillen ja ojentaa vähäeleisesti kätensä Gailille.

Gail kohottaa kulmiaan Cyrilille, sillä ei odottanut toisen vastaavan toteamukseen, kuten häntä nuoremmat vampyyrit eivät usein vastanneetkaan. Hän ei kääntää katseensa Mayaan teennäisen, ylinäytellyn hämmentyneen näköinen ilme kasvoillaan. "Ja röyhkeäkin vielä vanhempiaan kohtaan. Mistä katuojasta olet tämänkin kaivanut?" Hän kysyi Mayalta, mutta jatkoi kuitenkin vielä puhettaan, jottei kuulostaisi aliarvostavalta luojaansa kohtaan: "Kaikella kunnioituksella."

Gail vilkaisee Cyrilin kättä ja pohtii, tarttuisiko siihen.

Närkästys miehen kykyä itsepuolustautua kohtaan on kuitenkin liian suuri, että Gail ei suostu siihen tarttumaan.

                                                                                                                                                       

Cyril sihahtaa lähes ääneti hampaidensa välistä Gailin vastatessa yhtä ylemmyydentuntoisesti takaisin. Ainoastaan Mayan rauhoitteleva kädenliikautus saa miehen pysymään aloillaan, hänen jäädessä katsomaan äkeänä ylempäänsä. Gailin viittaus katuojaan osui Cyrilille arkaan paikkaan, mies ei ole milloinkaan sietänyt sitä tosiasiaa, että hän on keskivertoa alemmasta perheestä lähtöisin. Mayan tulo miehen elämään on saanut Cyrilin koiramaisesti kiintymään silkasta kiitollisuudesta naista kohtaan. Huomatessaan Gailin jättävän kädenojennuksen mieltäosoittavasti huomioimatta Cyril laskee itsekin kätensä, yrittäen olla kuin ei olisi ikinä yrittänytkään tervehtiä miestä. Maya huokaisi pehmeästi ja loi soimaavan katseen molempiin jälkeläisiinsä. "Gail, Cyril. Minä en kasvattanut teitä vuosisataa vain sen takia, että ärhentelisitte toisillenne kuin pahaiset kuolevaiset."

                                                                                                                                  

Kaikkien onneksi Gail onnistuu sulkemaan suunsa ennen kuin päästää lisää sammakoita hyppimään ympäriinsä. Sen sijaan hän tyytyy kääntämään selkänsä Mayalle ja Cyrilille sekä astelemaan kohti vaaleatiilistä takkaa. Hän tutkailee hetken ammattitaitoista kädentaitoa, jollaisella kyseinen sisustuselementti on luotu, ja puhuu sitten. "Oletko nyt valmis kertomaan, rakas Maya, että miksi toit tämän... miehen... tänne?" Puhuessaan hän säilyttää vieläkin sen kohteliaan sävyn, jollaisella hän alun perinkin puhui Mayalle. Vampyyrinainen huomaakin Gailin hyvin tuntevana, että mies on jälleen onnistunut kasaamaan ajatuksensa, ja että vanha kunnon näytteleminen saa taas jatkua. No, ehkä parempi näin, hän toteaa mielessään.

Gail ei tahdo uskoa, että Maya kokisi, että hän kaipaisi jotain vahtimista. Varsinkaan itseään nuoremman.

                                                                                                                                                       

Cyril vaikuttaa lyödyltä Mayan sanoista ja jähmettyy aloilleen. Hän katsoo ensin koiramaisen alistuvana Mayaa kuin anteeksi pyytäen, mies on täydellisesti naisen kontrollin alla. Mayan ei ole milloinkaan tarvinnut kuin viitata Cyrilille jos tämä on tehnyt väärin, puhumattakaan kovista sanoista. Vanhan vampyyrin soimaus oli hyvin epätavallista kuultavaa Cyrilille, eikä hän olisi halunnut Gailin näkevän tätä tilannetta. Kyseisessä mielentilassa miehelle ei tule mieleenkään, että Mayan sanat koskivat myös Gailia. Mies seurailee katseellaan itseään lyhyempää kulmat nyreässä kurtussa. Gailin avatessa uudestaan suunsa Cyril muuttuu entistä vähäeleisemmäksi, Mayan luodessa Gailiin hyvin pitkän katseen. "Gail kultaseni, etkö sinä kuunnellut minua. Hän on katsomassa sinun perääsi", nainen toteaa ja luottaa ehdottomaan auktoriteettiinsa, ettei esikoisensa ala esittämään miksi-painotteisia kysymyksiä.

                                                                                                                                                       

Gail puolestaan on sangen tottunut Mayan nuhteisiin sattuneesta syystä, eikä siksi ota tälläkään kertaa niistä kovin suurta stressiä. Hänelle onkin vuosien kuluessa kehittynyt ikävä tapa ohittaa naisen nuhteet vain olkia kohauttamalla, mikä ei ole hyvä asia, sillä elämänkokemuksellisen vampyyrin sanat olisivat Gailin kaltaiselle hirvittävälle persoonallisuudelle kullan arvoisia. Tätä ei kuitenkaan mies edes tiedosta. Kun Maya toistaa sanansa, kääntyy Gail katsomaan häntä hämillään mielessään kymmeniä kysymyksiä. Katse naisen silmissä riittää kuitenkin kertomaan miehelle, että nyt ei ole kysymysten aika. "Mielenkiintoista", tyytyy Gail vain toteamaan, onnistuen ovelasti osoittamaan epäuskonsa, mutta kovin pahasti kuitenkaan kyseenalaistamatta. Hitaasti hän kääntää tutkivan katseensa uudelleen Cyriliin arvioiden. Lahjakas näyttelijämme ei kuitenkaan eleillään paljasta, mikä on arvioinnin lopputulos - aiemman käytöksen perusteella se tuskin on kuitenkaan vaikeasti arvattavissa.

                                                                                                                                  

Mayan kasvoilla ei ilmekään värähdä katsellessaan Gailin reaktiota asiaan. Nainen on jo lähestulkoon luovuttanut yrityksensä saada jälkeläisensä paksuun kalloon, eikä enää vaivaudu sisäisestikään tuohtumaan miehen uppiniskaisuudesta. "Olen mielissäni, että sopeuduit ajatukseen näin hyvin", Maya toteaa hymyillen pettävän lempeästi. "Soisin myös, että jättäisit Cyrilin vahingoittamisen sikseen. Minä olisin hyvin pettynyt, jos hänelle tapahtuisi jotakin." Maya kääntää sitten katseensa kuopukseen ja kohottaa kätensä kutsuen Cyrilia luokseen. "Cyrilini, rakkaani", hän hymyilee ja painaa viileät kätensä miehen kasvoille. Pitkä mies kumartuu Mayan hellän otteen alla ja nainen suukottaa Cyrilin otsaa. "Älä päästä Gailia silmistäsi liian pitkäksi aikaa, hänellä on taipumusta käyttäytyä sopimattomasti väärällä hetkellä."

                                                                                                                                  

Syleiltyään Cyriliä ojentaa Maya kätensä Gailia kohti, ja mies kuuliaisesti astelee luojansa luo suoden tuolle käsisuudelman. "Jos se on tahtosi, Maya", mies vastaa aiempaan toteamukseen ja on kerrankin rehellinen: tässä maailmassa luultavasti juuri Maya on ainut, joka pystyy kontrolloimaan Gailia sekä estämään tuota ajautumasta väärälle tielle. Auta armias, mitä tapahtuisi, jos nainen kuolisi odottamattomasti. Luomuksensa hyvästeltyään astelee Maya ulos kynttilöiden valaisemasta hämyisästä huoneesta jättäen kaksi hyvin nuorta vampyyriä keskenään. Joku sanoisi, että varomatonta - toinen sanoisi, että äärimmäistä luottamista. Kun Mayan pehmeä läsnäolo loittonee, katsahtaa Gail Cyrilia minkäänlaisia emootioita ulkoisessa olemuksessaan osoittamatta. Äskeinen lyhyt keskustelu oli omiaan luomaan hyvin kiusallisen ilmapiirin.

                                                                                                                                  

Mayan hymyssä oli todellista lämpöä katsoessaan vielä ovella Gailia, valaen tuohon äänettömän luottamuksensa miehen käytöstapoja kohtaan. Cyril vastaa Gailin katseeseen silmät sirrillä, tummahiuksinen mies ei ole vielä selättänyt ajan voimin täydellisesti tunteitaan. Naisen auran häiveen kaikottua turvallisen kauas, Cyril astelee korkeaselkäisen nojatuolin luo ja suorastaan rojahtaa tuolle. Mies huokaisee syvään ja haroo hiuksiaan, vuorostaan vältellen Gailin katsetta. Cyril on huomattavan hämillään äskeisestä tilanteesta, eikä tiedä korrektia reagointitapaa aiempaan, joten luontevimmin miehen käytös muuttuu sellaiseksi kuin Cyril nuorempana, elävänä oli.

                                                                                                                                                       

Ylevä Gail ei tietenkään pidä sopivana sitä, että Cyril rojahtaa tuolille, joka on vanha ja arvokas: miehen ajatusmaailmassa tuollaiselle tuolille istutaan arvokkaasti ja kunnioittaen, varsinkin, kun punatukkainen vampyyri vieläkin kokee, että Cyril on vain vieras hänen ja Mayan talossa. Siinäpä se nähdään: Gail ei ole pelkästään ylimielinen, mutta myös jossain määrin hyvin pikkumainen. Taitavasti hän kuitenkin onnistuu hillitsemään itsensä, sillä hän arvelee, ettei Maya tahtoisi heidän koko ajan riitelevän. Hän ei missään nimessä halua haastaa riitaa omalle luojalleen, jota niin kovasti rakastaa. Yrittäen olla edes jotenkin sivistynyt, kääntää Gail pohtivan katseensa Cyriliin. "No... mistä päin sinä sitten olet kotoisin?" Äänessä on pieni epävarma teennäisyys, jota Gail yrittää kovalla yrityksellä kyllä hillitä. Joku saattaisi ehkä pitää Gailin kovaa yrittämistä jopa hellyttävänä.

                                                                                                                                  

Cyrilillä ei tunnu olevan ongelmia kartanon muuttamista osaksi reviiriään, vaikka Gailin aura häilyy yleistä negatiivisuutta mieheen suunnattuna. Hän katsahtaa kaipaavasti ympärilleen, elävänä Cyril olisi jo ollut viinilasi nautinnollisesti kädessä. Vasta nyt mies saa tilaisuuden tutkia hyvällä maulla sisustettua huonetta katseellaan, aiemmin Cyril oli liian tarkkaavaisen jännittynyt uuden epäkuolleen tapaamisesta. Cyrilillä on vielä pahasti vampyyriksikasvu kesken, mies tuntuu käyttäytyvän kuin pahainen teini. Hän huokaisee uudemman kerran ja jää katsomaan toinen kulma koholla Gailia, naputellen samalla tuolin selkänojaa ja toinen jalka nostettuna nilkan kohdalta reiden päälle.

                                                                                                                                                       

"Eh." Gail kääntää katseensa Cyrilistä pois, kun tuo ei vastaa, eikä edes vaivaudu esittävänsä, että ei olisi kuullut kysymystä. Mielessään mies keksiikin jo useita solvauksia ja ihan uusia nimityksiä mitä kekseliäimmillä sanayhdistelmillä, mutta onnistuu lopuksi vain vaivoin hillitsemään itsensä. Jotenkinhan tähän kohtaan on kuitenkin yli kaksisataavuotiaan saatava osoittaa mieltään. "Nulikat..."

                                                                                                                                                       

"Älä nulikoittele minua", Cyril kurtistaa kulmiaan ja lopettaa käsinojan naputtelun. Katsoessaan tiiviisti Gailia mies laskee jalkansa takaisin lattialle, asennon jäädessä silti edelleen röhnöttäväksi. Jos jotain Cyril ei voi sietää, niin toisten itsensäkorostamista asemallaan. "Sinä et ole niin paljon minua vanhempi, että voisit itseäsi likaamatta solvata minua iästäni", mies toteaa äänensävyään hilliten. Hän ei halua vaikuttaa yhtä äkkipikaiselta ja mieltäänosoittavalta kuin Gail, vaikka Cyrilin sanat ovatkin jo lipsautelleet miehen yhtä lapselliseksi kuin toisen osapuolen.

                                                                                                                                                       

Gail tuhahtaa ärtyneesti. Hyvää hyvyyttään hän yritti olla kohtelias ja saattaisi jopa sanoa onnistuneensa siinä hetkellisesti, mutta palkinnoksi hän tästä onnistumisestaan saa vain uhittelua ja aukomista. "Vain nulikka voisi kuvitella, että nimityksellä olisi pelkästään tekemistä iän kanssa. Uhitteleva nulikka", Gail sanoo tietäen, että lisää vain entistä enemmän vettä Cyrilin myllyyn. Hän toivoo jo nyt voivansa myrskytä ulos huoneesta ja lähteä Mayan perään, vaatia tuolta selitystä tästä järjestelystä, joka on ilmiselvästi luotu vain ja ainoastaan häntä kiusaamaan. Siis ilmiselvästi. Ei muuta vaihtoehtoa. Ei tietenkään.

                                                                                                                                  

Ähkäisy karkaa Cyrilin kurkusta Gailin näpäyttäessä miestä verbaalisesti nenälle. Hän avasi jo suunsa vastatakseen kärkkäästi takaisin, mutta Mayan pehmeän auran läheneminen talossa saa Cyrilin vaikenemaan. Hän ei halua pettää elämänsä tarkoituksen luottamusta. Mies laskee hitaasti kymmeneen katsellessaan seinään upotetun kivitakan tulta ja kääntää sitten katseensa takaisin Gailiin. Hän yrittää nostaa kasvoilleen sovittelevan hymyn ja suoristautuu hieman nojatuolissaan. Cyrilin tekisi mieli kysyä mitä tahansa kohteliasta, mutta ei saa mieleensä mitään spontaania ja mielellään järkevää. Hän tyytyy olemaan hetken hiljaa.

                                                                                                                                                       

Niin äärimmäisen loukattu Gail ei enää katso Cyrilia, vaan on pysähtynyt tutkailemaan toista taiteen tuotosta, joka roikkuu seinällä. Hän pitää käsiään selkänsä takana ja katsoo maalausta ihailu silmissään - näyttää ihan siltä, kuin tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun Gail tuijottaa kyseistä maalausta. Mittavan hiljaisuuden jälkeen vampyyreista vanhempi avaa taas keskustelun, tällä kertaa tosin tutulla epäemotionaalisella värittömällä äänensävyllä. "Ymmärrätkö taiteesta mitään?"

                                                                                                                                                       

Cyril lähestulkoon kiemurtelee vaivaannuttavan hiljaisuuden painostaessa miestä, mutta alkaa asettua vastahakoisesti alisteiseen asemaansa, eikä aloita keskustelua. Mies liikahtaa vuosien aikana pehmeäksi muovautuneen nahkakuosin päällä, kun Gail rikkoo hiljaisuuden. Takkatulen rätinä on pienen aikaa ainut vastaus, jonka mies saa. Sitten Cyril saa vastattua rauhallisin äänenpainoin Gailille. "Olen pahoillani, mutta rakas luojamme ei ole ehtinyt perehdyttää minua kuin vasta kyseisen alan perusteisiin."

                                                                                                                                  

Laatikon ulkopuolelta tarkasteleva huomaisi helposti, että Gail testaa Cyrilia, arvioi tuota ankarasti ja muodostaa miehestä kokonaiskuvaa - itse tilanteeseen joutuneelle asian havaitseminen lienee vaikeampaa. Tällä hetkellä kaikkien asioiden summana vaikuttaa siltä, että itse ylin auktoriteetti ei pidä Cyrilia oikein minään, sillä tuo ei ole antanut vielä yhtäkään "oikeaa" vastausta. Gail, joka itse on ollut taiteen ystävä jo poikasesta pitäen, arvostaa aina jollain tasolla taiteen osaajia korkeammalle kuin muita. "Vai niin", hän vastaa hiljaisesti Cyrilille. "Ehkä asiaan tulee muutos ajan mittaan." Ajatuksissaan Gail puhuu mitä ajattelee eikä ajattele mitä puhuu: ilmenee, että hän on osittain jo alistunut asemaansa ja siihen, että joutuu ehkä viettämään Cyrilin kanssa enemmän aikaa kuin juuri nyt hänelle kuulostaa kohtuulliselta. Mayan tahtoahan ei voi missään nimessä rikkoa.

                                                                                                                                                       

Cyril on vielä Gailille pisteet vieden rehellisesti nulikka, eikä nenänpieltään raaputtaessaan ole tietoinen miehen testaamisesta. Suoraan sanottuna Cyril ei edes usko, että Gaililla riittäisi kierous niin korkealle tasolle. Mayalla on ollut riittävästi tekemistä Cyrilin saamisessa käytöstavoiltaan hiotuksi ja kuolevaisen Cyrilin perusluonne pysyi useamman vuosikymmenen sitkeänä miehessä, mutta talttui lähes kokonaan lopulta. Tämänhetkinen miehen kyräily on reaktio vieraaseen tilanteeseen, Maya ei ikinä antanut Cyrilin joutua vakavampiin sanaharkkoihin kenenkään kanssa. Mies katselee Gailia pitkään ja kokeilee rajojensa ylittämistä puhumalla vuorostaan ensin. "Miksi Maya sinut alun perin valitsi?", Cyril kokeilee jäätä kepillä.

                                                                                                                                  

Itsetietoisine persoonallisuuksineen Gail on ajautunut hyvin usein sanataistoihin, ja sitä kautta hän on luonnollisesti myös onnistunut kehittämään omaa valmiuttaan eri tilanteisiin eteenpäin. Kun molemmat vampyyrit ovat vielä niin nuoria, on noin 150:nkin vuoden ikäero suuri, sillä se antaa Gailille etumatkaa näissä olosuhteissa paljon. Tilanne tulee kuitenkin luonnollisesti olemaan eri muutamassa sadassa vuodessa - Gail tosin ei tule pääsemään ajatusmallista eroon, kuten myöhemmällä iällä tullaan huomaamaankin. Gail laskee katseensa taideteoksesta, kun Cyril esittää kysymyksen. Mies pohtii hetken, miten vastaisi. "Minua ei varsinaisesti valittu", hän tyytyy vastaamaan, viitaten siihen, että Maya oli lähinnä pakotettu silloisessa tilanteessa luomaan Gailin. Vaikka toisin voisi ehkä kuvitella, on asia miehelle hyvin kipeä: hän kokee, että Maya katuu sitä päivää, kun loi hänet. Toista luojatar tietenkin väittää, mutta ei Gail mikään tyhmäkään ole. "Entäs itse?"

Gail oli vähän kuin epäonnistunut prototyyppi Cyrilille. Maya oli etsinyt täydellistä kumppania, ja Gail oli vain sattunut henkihieverissään osumaan jalkoihin - komeat kasvot olivat ehkä osittain olleet myös vaikuttajan tilanteessa, jossa Gail syntyi. Ei Mayakaan täydellinen ole.

                                                                                                                                  

Jokainen Gailin ele tulee Cyrilin toimesta huomioiduksi. Mies ei ole typerä ja osaa lukea muita, vaikka vaikuttaakin tällä hetkellä itsepäiseltä lapselta. Hän nyökkää hitaasti Gailin vastaukselle, antamatta toiselle eleillään tietoa ajatuksistaan. Cyriliä luonnollisesti kiinnostaisi tietää, miksi näin vastenmieliselle henkilölle on suotu kuolemattomuuden lahja, mutta hän ei Gailin äänensävyn jälkeen malta kysellä asiasta enempää. Saadessaan vastakysymyksen osakseen Cyril kohauttaa olkiaan. Hän kokee vielä suurempaa vastentahtoisuutta puhua asiasta, mutta käytännössä vastakkaisista syistä kuin Gail. Cyril tuntee olevansa kirjaimellisesti ikuisesti kiitollinen Mayalle tuon teosta ja tilanteeseen liittyy niin suuret tunteet, että miestä hävettää. Hän ei myöskään ole itsekehuva persoona, joten mies tyytyy vain kohauttamaan olkiaan vaatimattomasti. "Ehkä Maya näki minussa potentiaalia."

                                                                                                                                                       

Gail puolestaan ei halua puhua aiheesta lähinnä siksi, että hän on hyvin hitaasti lämpenevä persoona: olisi taivaan ihme, jos näkisi miehen vuodattamassa oman menneisyytensä surullisimpia vaiheita miltei ventovieraille. Gail ei pidä tunnetta lisäksi oman persoonallisuutensa ansiosta edes sallittavana tai ymmärrettävänä, vaan lähinnä säälittävänä. Siksi hän ehkä kääntyykin mieluummin sisäänpäin kuin antaa muille vihjeitä siitä, että hänessä voisi muka olla jotain inhimillisiä piirteitä. "Niinpä. Ehkäpä", Gail toteaa ja vilkaisee itseään pitempää miestä hitaasti, eikä voi olla ajattelematta, että mitä muka Maya näkee tuollaisessa rentussa. Toisaalta... onhan Maya paljon avoimempi persoona kuin Gail itse. Ehkä nainen tosiaankin näki jotain mitä hän ei itse pysty - ymmärtämättömyys jos mikä riittää turhauttamaan reppanan mielen.

Kun keskustelu ei ota tuulta alleen, Cyril vilkuilee vähän väliä ruokasalin ovelle kuin toivoen, että Maya tulisi päästämään miehet piinaavasta tilanteesta. Hän oikoo takkiaan rauhallisesti, kun tuo oli rypistynyt Cyrilin lojuessa nojatuolilla hyvinkin rennosti. Nyt mies istuu lähes sillä arvokkuudella kuin vampyyrin tulisi käyttäytyä. Hän ei tunne oloaan vielä täydellisen kotoisaksi uudessa olemuksessaan, vaikka Cyrilillä on ollut jo yli vuosisata aikaa tottua tilanteeseen. Aikuisen miehen totutut tavat muuttuvat hitaasti, mutta Mayan suosiollisella avustuksella Cyrilistä on sukeutunut tähän mennessä mukiinmenevä epäkuollut, vaikka vieraat tilanteet saavatkin miehen vielä pois tasapainosta.

                                                                                                                                                       

Gail jää vielä uteliaaksi Cyrilin syntysijoista, joita toinen mies (sen paremmin kuin hän itsekään) ei ilmeisesti halua tuoda esille. Siitä Gail päätteli, että toisen miehen menneisyyteen tosiaankin liittyy jotain sellaista, joka hädin tuskin kestää päivänvaloa - punahiuksinen mies ei voi olla hymähtämättä puoliääneen toteamuksen kielelliselle komiikalle. Hyvin itsepintaisena päättää Gail joka tapauksessa puristaa Cyrilista ulos niin paljon tietoa kuin suinkin pystyy. "Mitä tarkoitat sanoessasi 'näki potentiaalia'? Olitko jostain paremmastakin perheestä kotoisin, vai?" Gail toki aavistaa, että käsite "potentiaalin näkeminen" ei välttämättä tarkoita sitä, että henkilö olisi ollut parempiasemainen. Koko kysymyksen hän heitti ilmoille vain provosoidakseen toista kertomaan totuuden.

                                                                                                                                                       

Cyril kääntää sinertävien silmiensä katseen Gailiin ulkoisesti tyynenä. Mies ei halua paljastaa, kuinka paljon häntä ärsyttää itseään vanhemman vampyyrin kysymykset. Cyril ei välitä edes vastata suoraan Gailin kysymyksiin, vaan kohauttaa hartioitaan. "Riittävän lahjakas mies ei tarvitse hyväosaista sukua taakseen ollakseen yksilönä parempi kuin keskiverto kulkija", hän toteaa rauhallisella äänensävyllä ja selkeästi puhuen, kuin kommunikoisi vähäjärkisen kanssa. Mies meni suoraan Gailin provokaatioon ja paljasti enemmän kuin oli mielestään tarpeellista, mitä Cyril ei vielä itse edes tajunnut.

                                                                                                                                  

Cyrilin tuima vastaus riittää kertomaan Gailille jo enemmän kuin tuhat sanaa, ja mies aavistaakin, että Cyrilin tarkoituksena ei ollut paljastaa toiselle ihan niin paljon heti ensitapaamisella. Vaikutti siltä, että toisin kuin Gail, ei Cyril ollut saanut kovin helppoja lähtökohtia omalle elämälleen. Vanhassa elämässään olisi ehkä Gail automaattisesti väheksynyt Cyrilia entistä enemmän sen perusteella, mistä tuo oli kotoisin - matkoillaan hän oli kuitenkin ymmärtänyt, että se, mistä on kotoisin, ei loppujen lopuksi merkitse mitään. Ylhälistöläinenkin pystyi olemaan aivoton idiootti ja niinikään kerjäiläinen älykäs ja potentiaalinen ihan mihin tahansa. Gail ei tosin ollut luokitellut Cyrilia jälkimmäisen kaltaiseksi: luontainen ylemmyydentunne toista kohtaan esti sen. Ja tämän lisäksi ei mies pystynyt olemaan takertumatta toisen sanoihin. "Pidät itseäsi siis keskivertoa parempana?"

                                                                                                                                                       

Cyrilin yleinen onni on ollut se, ettei hänen aiempaa asemaansa elämässä ole saanut selville tämän käytöksestä tai pukeutumisesta, Maya on kouluttanut loppujen lopuksi jälkeläisensä hyvin. Mies ei ole aiemmin saanut osakseen yhtä röyhkeitä ja provosoivia kysymyksiä muilta, joten Gail sai Cyrilin rauhallisuuden horjahtamaan. Herkän paikan sörkkiminen ei tee nuorelle vampyyrille hyvää, vain vaivoin mies saa pidettyä itsensä rauhallisena. Maya on aina ennen saanut pidettyä Cyrilin tiukasti lähellään, mutta nyt mies on omillaan. "Ehkä pidänkin. Onko se sinulle ongelma?" Cyril heittää vastakysymyksen ja kohottaa hieman leukaansa. Mies tuntee inhonpoikasta Gailin ylimielisyyttä kohtaan, eikä ole lainkaan varma provoisointiintarttumisen kannattavuudesta. Gail kuitenkin on Mayan ensimmäinen jälkeläinen ja pahasti Cyriliä ylemmässä arvoasemassa.

                                                                                                                                                       

Gail käännähtää kokonaan pois maalauksesta Cyrilia päin, kun miehen vastauksen luonne on aivan erilainen kuin aiemmin. Hän tuntee itsensä tyytyväiseksi, kun nuorempi vampyyri tarttuu syöttiin ja nielaiseepa sen vielä kellukkeineen päivineen - Gail ei voi olla taas kertaalleen väheksymättä Mayan kasvatusmetodeja, sillä toisen asennoitumsiesta päätellen hän ei ole kovin usein päässyt toteuttamaan itseään sanailujen merkeissä. Mayan asemassa olisi Gail ehkä laittanut luomuksensa ajattelemaan enemmän itse, asettanut tuon vaikeisiin, jopa hengenvaarallisiin tilanteisiin ja pakottanut selviämään niistä ihan itse. Eri juttu sitten, olisiko mies saanut sillä osakseen versonsa vihan vai rakkauden: ehkä Mayan rakastettavuus piilikin juuri siinä, että nainen oli hyvin lempeä olento vampyyriksi. "Ylpeys, kuolemansynneistä pahin", hän toteaa hymyn kareillessa huulillaan.

Maya oli todellakin tehnyt virheen pitäessä Cyriliä enemmän lemmikkinä kuin itsenäisenä, kuolettavana olentona, tiedostomattomana vastakohtana Gailin kärkevälle verbaliikalle. Cyril on enemmänkin vastaanottava ja puolustava osapuoli, eikä mies osaa asettaa sanojaan oikein tässäkään tilanteessa. Hän puristaa kätensä nyrkkiin ja hitaasti rentouttaa sormensa katsoessaan Gailia kiinteästi silmiin. Nuorempi vampyyri yrittää korjata kömpelyyttään ja häivyttää kysymyksen välisen hiljaisuuden nopealla, harkitsemattomalla vastauksella. "Mitäpä kuolemansynnit meille merkitsevät?"

                                                                                                                                  

”Ehkä pidän vain ironisena ristiriitaisuutta, joka velloo sisälläsi. Kerjäläinen, jonka suurin synti on ylpeys." Gail arvaa sanojen vaikutuksen olevan paljon suurempi kuin aiempien, sillä aiemmin hän ei näin suorasanaisesti viitannut toisen menneisyyteen tai aikaisempaan asemaan. Joka tapauksessa hän on yhä sitä mieltä, että ihmisten hierarkiat ovat roskaa - Cyrilille aihe näyttää olevan kuitenkinkin niin tärkeä, että Gail ei voi olla provosoimatta häntä.

                                                                                                                                                       

Cyril jähmettyy aloilleen. Gail osui liian lähelle totuutta ja miehen mitta alkaa pikkuhiljaa täyttyä. Hän tekee virheliikkeen ja jättää vastaamatta, kääntäen samalla katseensa terävästi pois. Kovin suuria ihmistuntijan lahjoja ei tarvitse Gaililla olla huomatakseen, että nyt Cyriliä keljuttaa. "..aivan kuin minulla olisi varaa ylpeyteen", kommentti lipsahtaa mieheltä hiljaisena jupinana, jota ei ollut edes tarkoitettu Gailin korville. Nuorempi vampyyri haluaisi vain saada Gailin sulkemaan suunsa, Cyril ei kärsisi kuunnella enää yhtään lisää verbaalista nöyryytystä. Onnekseen mies ei tiedä tämän ikionnellista tulevaisuutta kyseisen aiheen parissa.

                                                                                                                                                       

Gail pitää rauhallisen katseensa Cyrilissa tutkaillen tuon reaktioita, ja huomaakin osuneensa arkaan paikkaan melko voimalla. Cyrilin kärsivällisyys on nimittäin ilmiselvän loppuun kulutettu: mies näyttää ahdistuvan tilanteeseen, jopa haluavan siitä pois. Eipä tilanne ole edes ensimmäinen Gailille, onhan hän ennenkin nöyryyttänyt ihmisiä, jo nuoruuden päiviltään lähtien. Hän vie sormenpäänsä yhteen edessään pohtivasti, kun Cyril mutisee puoliääneen - Gailille vampyyrin aisteillaan luonnollisesti kuulee, mitä Cyril toteaa. "Aivan kuin sillä olisi edes mitään tekemistä sen kanssa, onko varaa vai ei." Gail ei siirrä pistävän tutkailevaa katsettaan pois Cyrilista puhuessaan. Hänelle tuli mieleen kyllä pari paljon pahempaakin vastausta toisen toteamukseen, mutta hän kuitenkin päättää jättää sanallisen kiusaamisen sikseen tältä kertaa.

                                                                                                                                                       

Cyril ei suostu edes katsomaan Gailiin päin tuntiessaan olonsa kammottavaksi. Mies on ehtinyt nolaamaan itsensä ja tekemän suorastaan lähtemättömän ..hurmaavan vaikutuksen Gailiin. Cyril ei ole ikinä pitänyt alemmasta asemastaan, joka näyttää toistuvan tapahtumasta ja ajasta toiseen. Eläessään häntä ei katsottu kahta kertaa ja nyt ikuisesti elävänäkin vanhemmat vampyyrit kyykyttävät miestä. Cyril on liikuttavan kiitollinen Mayan lempeydelle, naisen saadessa miehen henkisen selkärangan jonkin verran suoristumaan. Vanhasta vampyyrista ja tämän opeista ei ole nyt apua, kun Cyril on vajonnut tuoliinsa synkkänä, suorastaan ahdistuneena tilanteesta. Hän ummistaa silmänsä kuullessaan Gailin vastauksen, joka on yllättävän ystävällinen tämän ylilyöntiasemaan nähden. Cyril voi vain toivoa, että Gail jättää riidanhaaston sikseen.

                                                                                                                                                       

Gail lähtee astelemaan hitaasti lähemmäs Cyrilia samalla tutkaillen pöydillä olevia kukka-asetelmia ja dramaattisia, vanhoja kynttelikköjä, ilmiselvästi Mayan valitsemia sellaisia. Hän päätti suoda toiselle vampyyrille hiljaisuuden, jota tuo ilmiselvästi kaipailikin tilanteen käytyä liian jännittyneeksi. Samalla Gail pohtii tilannetta ja toteaa, että ehkä on syytä yrittää käyttäytyä edes vähän siedettävämmin; ei kukaan kestäisi ikuisuutta sellaisen kanssa, jonka kanssa ei pysty edes olemaan samassa huoneessa, ei Gail eikä sen paremmin varmasti Cyrilkaan. "Lähdimme vähän väärällä jalalla liikkeelle", Gail toteaa yllättävän ystävällisesti hiljaisuuden jälkeen. Hän katsoo Cyrilia rauhanomaisesti, vaikka olemuksessaan on vieläkin se sama tietty piirre, minkä saattoi havaita alusta lähtien - kenties jotain, mikä on narsistiselle luonteelle omaleimaista?

                                                                                                                                  

Cyrilin ei tarvitse edes katsoa Gailin suuntaan vaistotessaan tuon lähistyvän. Mies keräilee itsearvostuksensa rippeitä hiljaisuuden aikana ja suoristautuu uudestaan upottavassa nojatuolissa. Cyrilia ei ole vielä saanut kiinni ajatus, että hänen ja Gailin pitää olla vielä pitkän, pitkän aikaa yhdessä. Hänen päässään pyörii vain erinäiset epämiellyttävät tavat saada Gail pois päiväjärjestyksestä, vaikka Cyrililla ei olisikaan mitään mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan. Miehen kulmat kohoavat kuullessaan Gailin sopua hierovat sanat ja kääntää katseensa mieheen, peitellen yllättyneisyyttään. Kalpeille huulille kohoaa aavistuksenomainen hymynpoikanen näyteltynä eleenä ja Cyril nyökkää Gailille. Mies ei halua enää näyttää ainuttakaan todellista tunnetilaa vanhemmalle vampyyrille. "Ehkä meidän täytyy yrittää uudelleen", Cyril toteaa ja ojentaa uudemman kerran kätensä miehelle.

                                                                                                                                                       

Tällä kertaa Gail tarttuu Cyrilin käteen epäröimättä. Se fakta, että Cyril on Gailia sen verran pitempi että eron huomaa, saattaisi jotakuta muuta Gailin tyyppistä persoonaa häiritä suunnattomasti. Tämä vampyyri on kuitenkin sen verran täynnä itseään, että ei hän osaa häiriintyä siitä, että joutuu taivuttamaan päätään hiukan takakenoon ollessaan niin lähellä Cyrilia, että kykenee kättelemään.

"Gail", hän esittäytyy uudelleen puhtaalta pöydältä.

                                                                                                                                                       

Cyrilin seisoessa ensimmäistä kertaa kasvot vastakkain Gailin kanssa mies panee sisällään omahyväisenä kaksikon pituuseron. Hän kättelee Gailia rennon varmasti. "Miellyttävää tavata. Cyril", mies toteaa virnistäen ja päästää sitten irti. Cyril ei edes ymmärrä käyttäytyvänsä puuskassa heiluvan tuuliviirin tavoin, jonka voi pistää miehen epäelämän nuoruuden piikkiin. Hän on vain tällä hetkellä tyytyväinen syntyneeseen mitä ilmeisimpään vain välirauhaan ja niin on Mayakin, joka sopivasti astelee kaikessa rauhassa takaisin huoneeseen.

Yöllisiä kohtaamisia

Satunnainen harha-askel kävellessä paljastaa nyt pakkasessa kylmenevän ruumiin olleen tukkihumalassa. Jollain tavalla Cyril pitää alkoholin ja veren lämmittävästä tunnusta ikiroutaisessa vartalossaan, joka on ajan myötä alkanut muuttua nuorten epäkuolleiden pehmeydestä suorastaan jähmeäksi. Epämääräinen hymy kareilee vampyyrin huulilla. Kaikki on hyvin niin kauan, kun mies saa pidettyä ajatuksensa poissa Gailista.

Kadulle jääneet ruumiit vetänevät huomiota puoleensa aamun sarastaessa, tai siihen ainakin naamion takana piileskelevä luottaa. Mutta suunnitelma ei toki jää siihen: selittämättömät ruumiit kujanvarressa ovat vain alkusoittoa. Fløg on oikeastaan tyytyväinen, kun saa palata oman katalan luovuutensa pariin jälleen kerran, vaikka käskyttäjänsä komennoissa ei paljon järkeä olekaan.

Ajan myötä Cyrilin ominaistuoksu on muuttunut vampyyrille ominaisesta veren tahraamasta makeudesta lähinnä pakkaseksi ja vanhojen kirjojen tunkkaiseksi pölyisyydeksi. Ainoastaan juuri syöneenä, kuten nyt, asiaansa perehtynyt maallikko voisi tunnistaa veren hälvenevän tuoksun pyörteilevän vampyyrin ympärillä kuin kalliin partaveden. Tummansiniset silmät ovat kohdistettuna takaisin ikiaikaiseen tukeen, kaukana tuikkiviin tähtiin. Tietoisesti Cyril on tehnyt kaikkea muuta, saadakseen ajatuksensa toisaalle eilisestä välikohtauksesta.

Fløg ei tapojensa mukaisesti ole kohdentanut ajatuksiaan kovin tarkasti eilisille tapahtumille, joskaan ei hän niistä kyllä hyvilläänkään ole. Ehkä se johtuu siitä, että entisen vampyyrin mieltä polttelee vieläkin menneet tapahtumat: petetyksi tulemisen tunne, hylkääminen, oman onnensa nojaan jättäminen. Vain muutaman sadan vuoden ikäinen vampyyri oli tuolloin täysin kaartin armoilla, ja verkkokalvolle piirtyneet kuvat Cyrilista pakenemassa suomatta edes pientä katsetta saavat toisinaan muuten niin vaarallisen tyynen Fløgin sisukset palamaan kivuliaasta raivosta. Lahoava keho vähitellen kyllä eliminoi menneisyyttä miehen muistista - mikään ei ole loppujen lopuksi ikuista - mutta ehdottoman luonteensa ansiosta Cyrilin petos (tai niin kuin Gail sen näkee) tulee varmaankin olemaan asioista viimeinen, jonka hän ikinä muistaa.

Herkullinen veren tuoksu leijailee tarkkaavaisen kalmonkin luo. Verta maustaa erinomaisen vuosikerran viini, vastikään sisäisesti nautittuna ja nyt valloilleen päästettynä miellyttämään jokaista, joka on ehkä joskus kyennyt nauttimaan veren suomista iloista. Fløg luonnollisesti kokemuksensa avulla aavistaa, mistä on kyse, onhan ajankohta optimaalinen vampyyrin ruokailulle. Kylä kuitenkin suorastaan kuhisee niskejä, joten kuollut ei edes lähde arvailemaan, kuka tappaja tällä kertaa on.

Veren imelä tuoksu lähenee, ja Fløg aavistaa, että tappaja on lähestymässä, luultavasti tiedostamatta, kuka kujalla piileskelee. Tai niin ainakin piilotteleva toivoo, vampyyrit kun tuuppaavat olla hyvinkin raivostuttavan pirullista sakkia varsinkin juuri ruokailtuaan. Fløg sivelee vyöllään roikkuvaa hopealla rikastettua kirvestä tietäen, että mitä vanhempi verenimijä vastassa on, sitä ovelampi hänen täytyy olla. Yllätys tosin luo suuren edun tällä kertaa.

Harvoin aiempinakaan vuosisatoina Cyril on suonut ajatusta Gailille ja tämän tekemisille, suojellakseen itseään. Houkan tavoin nuorempi vampyyri kerta toisensa jälkeen ensimmäisen kipeän eron jälkeen etsiytyi tietyn väliajoin narsistisen punapään luokse, koska ei erossakaan pystynyt olemaan. Masokistinen suhde on Cyrilillä aina ollut olemassa Gailiin, vaikka he eivät olisikaan tavanneet useampaan vuosisataan.
Samasta kivusta johtuen vampyyri on lopettanut nykyisen Fløgin tahattoman, lähes tiedostamattoman etsiskelyn kylästä ja tämän liepeiltä. Tämän vuoksi mies ei tajua kävelevänsä kaikessa rauhassa epäelävää kohti. Cyrilin askeleissa on tiettyä epävarmuutta, alkoholia oli naisen veressä odottamattoman paljon. Eipä niski eroa muistakaan tähän aikaan kulkijoista suuresti.Suuret majatalon taakse varastoidut tyhjät oluttynnyrit luovat nurkkaan varjoisan sopen, sopivasti piilossa katuvalaistukselta muttei kuitenkaan sen vertaa, että niiden takana kyykkivä ei näkisi mitään.

Henkitason aistimukset vaihtuvat fyysisiksi, kun kujalta alkaa kuulua hiukan epävarmaa askellusta, aivan kuin kulkija olisi pienessä hiprakassa. Fløg hymyilee hyvin vienosti, kun askeltyylissä on jotain etäisesti tuttua, aivan kuin hän olisi joskus (useastikin) ryypännyt öisen kulkijan kanssa. Kalmo vetää aseensa vyöltään ja ottaa sen valmiusasentoon. Nyt hänellä on etunaan myös kokovartalollinen asu pääkallonaamiolla korostettuna. Muukalaiselle saattaisi mies olla varsin kauhistuttava näky varsinkin, kun tuon olemuksessa on vahva kuolema.

Kankea raatoruumis asettaa rajat liikkumiselle, mutta Fløg on valmis iskemään kyselemättäi, kun kohde on riittävän lähellä. Mitä hän ei aavista on se, että vastassa on varsin pulmallinen otus, jolla on ikävä kyky vaistota asiat ennen kuin ne pamahtavat hänen nenänsä eteen.

Kun vastaan huutava mieli ei pääse varoittamaan, muut aistit reagoivat. Vampyyri ei voi olla kuulematta varjoissa piileksivän liikkeitä ja nykyään hieman heikosti nykyhetkessä pysyvä mieli valpastuu. Alkoholi oli saanut sijaa ajatuksista vain sen takia, että mies oli niin halunnut. Nyt päänpudistuksella, joka ei edes olisi tarpeen, mies kasaa ajatuksensa.
Cyril jää seisomaan muutaman metrin päähän, sysäten tutkivan - omaansa piilottelevan - auran häiveen kujalle. Tuntiessaan hienovaraisuutensa tulevan sysätyksi sivuun kuin veden hanhen selästä, mies kurtistaa kulmiaan. Koska vampyyri ei ole saanut purkaa sisällä kytevää väkivaltaista turhautumistaan, hän ottaa vieraan suojauksen haasteena ja harppoo kujalle, nyt enää vain teeskennellen hoiperteluaan.

Alitajuisesti Fløg arvaa piilonsa paljastuneen, varsinkin, kun muukalainen koettelee ympäristöään henkitasolla: mies tuntee, kuinka anonymiteettiin verhottu aura koskettelee ympäristöä ja koettaa tunnistaa poikkeuksia, ympäristön mutaatioita. Taitonsa keskittäen onnistuu Fløg osittain torjumaan auran kosketuksen ja piiloutumaan, kuin olisi hyökyaallon lähestyessä sukeltanut veden alle - toimitus ei tosin mene niin putkeen kuin olisi saattanut toivoa, sillä pieniä rippeitä olemassaolosta jää leijumaan ilmaan luoden kysymysmerkin jokaiselle, joka sattuu aluetta tutkimaan. Vaikka yllätyksen etu katosi sen sileän tien, ainakin yksi valttikortti kuolleella vielä on: muukalaisella on tuskin aavistustakaan, millainen eksistenssi kulman takana odottaa.

Fløg heilauttaa kirveen sopivaan asentoon käteensä ja kun hän aavistaa, että kohde on
iskuetäisyydellä, vetäisee hän kirveellä voimiensa takaa (ja pienellä maagisella nopeutuksella,
muutenhan toimitus olisi kovin kankea) suurin piirtein perusmittaisen miehen kaulan korkeudelle. Hopeoitu kirves osuessaan tekee kyllä vahinkoa niin lycaneille kuin verenimijöillekin, vaikka heppoinen ihmisvempele onkin.

Ajan ollessa myös toiseen suuntaan merkityksetön niskeille, tarpeen tullen lyhytkin hetki kestää
tarpeeksi kauan reagointiin. Cyril ei keskeytä askeliaan kääntyessään kulman taakse ja hyökkääjä kokenee katkeran pettymyksen, kun ärhäkkä vampyyri ottaa käsillään kohti tulevan kirveen vastaan. Toinen käsi tarttuu varteen ja toinen Cyrilin omaksi epäonneksi hopeoituun terään, jolloin ei niinkään terä aiheuta vahinkoa, vaan hopean syövyttävä tunne kämmenessä. Suurvampyyri ei anna tämän häiritä, vaan hän työntää hyökkääjän seinää vasten, kirves poikittain tämän kurkulla. Vielä Fløgin naamiointi on epäelävän anonymiteetin suojana, Cyrilin sähistessä hyökkääjälle kasvot vastatusten.

Tilanteen ulkopuolinen observoija saattaisi tässä tilanteessa hurrata joukkue Cyrilin voitolle, mutta tarkkaavaisempi ehkä arvaa jo paremmin: huomattavan osan ikäänsä vampyyrina viettänyt Fløg ei suinkaan ole idiootti ja jättänyt mahdollisessa vampyyritilanteessa selviytymistään pelkän vähäisen kirveen varaan. Paine kurkulla ei aiheuta mitään erityistä kyvyttömyyttä toimia, joten kuollut vie nyt kirveestä vapautuneet kätensä viittamaisen takkinsa uumeniin vetäen sisäänomelluista nahkatuista puhdasta hopeaa olevat jalotikarit - pieni vastentahtoinen "lahja" typerältä vampyyrinmetsästäjältä, joka luuli parin vuoden säälittävällä kokemuksellaan pärjäävänsäkin verenimijöille. Sikäli kun vaikea asento suo, tuikkaa Fløg äärimmilleen teroitetut piikit pystyviistoon niskin kyljistä siten, että oikealta isketty tavoittelee kuollutta sydäntä. Samanaikaisesti kuollut potkaisee voimiensa takaa oikean jalkansa vampyyrin pohkeeseen, mikä saa aikaan kengän kärjen periksiantamisen ja rautaisen piikin, jonka kärkeen on juotettu samaista ainetta mitä kirveenkin terään on sovellettu.

Tukahdutettu korahdus kuuluu syvältä vanhan vampyyrin kurkusta, kun tikarit uppoavat kylkiluiden väliin, kuitenkaan vahingoittamatta sitä tärkeintä, sydäntä.  Kivusta, jota Cyril ei ole tuntenut ties kuinka pitkään aikaan, mustahiuksinen mies perääntyy ja lähinnä vahingossa väittää enemmät vahingot ja potkun. Sähisevä vampyyri kompuroi taaemmas ja on menettää tasapainonsa kapealla, epäsiistillä kujalla. Cyrilin ei edes tarvitse peruuttaa kauas, kun korean takin selkämys tömähtää vastakkaista seinää vasten ja hän päätyy katsomaan yllättävän paskamaista vihollistaan ensimmäistä kertaa kunnolla. Huulet tiukkana viivana hopean aiheuttamasta kivusta (kaikesta huolimatta vampyyri on edelleen haavoittuvainen hopean suoralle kontaktille) Cyril pitelee kylkiään kädet kuin puuskassa.

Vasta erävoiton saatuaan (ja kirveen varren paineesta vapauduttuaan) tajuaa Fløg, kuka muukalainen oikeastaan olikaan. Kaiken sen salailun ja olemuksen piilottelun jälkeen ei ollut kumpikaan osapuoli tajunnut kenen kanssa oli ollut tekemisissä, mikä taas oli johtanut luontaiseen reaktioon, itsepuolustautuvaan hyökkäykseen. Fløg piti lisäksi suorastaan jo naurettavana sitä, että kylä, jossa suhteessa asukaslukuun oli niin naurettavan paljon verenimijöitä, niin kuitenkin ainut lajin edustaja oli Cyril, johon hän kerta toisensa jälkeen törmäsi. Joku kohtaloon uskova varmaankin tässä tilanteessa sanoisi, että se ei voi enää mennä sattuman piikkiin. Toisaalta spirituaalisesti olivathan vanhukset jo aivan eri tasolla kuin vähäisemmät kuolevaiset sielut - ehkä vuorovaikutusvoiman laki päti tässäkin: suuret asiat vetävät toisiaan puoleensa, eikä sille käytännössä voi mitään?

Mutta nyt Fløg on vaikean tilanteen edessä. Hän aavistaa, että Cyril ei jätä asiaa tähän varsinkaan, kun on juuri saanut sitä kivuliainta metallia ruumiiseensa. Tällä hetkellä piikit suurolennon kehossa ovat oikeastaan kuolleen ainut suoja, kun ottaa huomioon, että tappavaksi tarkoitettu isku ei ollut onnistunut ihan täysin. Eikä Fløgilla ihan loputtomasti ässiä hihassaan ole... Kuitenkin kostonhimoinen suurvampyyri on oikeastaan viimeinen asia, mitä mies peräänsä tahtoo.

Epäröivästi nostaa Fløg kirveen maatasosta ja astelee kohti vampyyria, joka on näennäisesti hänen armoillaan, ase kohotettuna. Miten monta asiaa selviäisi kerralla, jos hän vain heilauttaisi kirvestä ja päästäisi päiviltä Cyrilin... ainoan, joka oli jollain tasolla ymmärtänyt häntä, ainakin paremmin kuin kukaan muu... ainoa...

Heikompi niski olisi jo lähtenyt tekemään kuolemaa lähimpään katuojaan, piikkien tehtyä tuhojaan. Cyrilin vedettyä kivusta irvistellen piikit pois kylkiluidensa välistä, hän katsoo niitä hetken epäuskoisena. Nuo pienet, huippuunsa hiotut kauniit asiat tuottamassa niin paljon epäluonnollista tuskaa. Mikä sääli. Sen enempää ajattelematta, hetken mielijohteesta Cyril vie ne verisenä takkinsa taskuunsa piiloon. Vaikka hopean läsnäolo yrittää jäytää ilman kosketustakin, se ei enää käytännössä häiritse ikälisien vuoksi. Värisevä huokaisu karkaa vampyyrin kurkusta ja aura leviää hiljakseen ympäristöön öljymäisesti takertuen mihin takansa henkiseen tarttumapintaan, Cyrilin pystymättä sitä pidättää enää sisällään.

Vasta näinkin pitkän kontaktin jälkeen vampyyri tunnistaa loputtoman tutuksi käyneen katseen, jota ei Gailin nykyinen rappiotilakaan ole voinut muuttaa. Cyrilin kalpeilla kasvoilla käy useampi tunnetila surusta vihaan ja kipuun, jonka jälkeen miehen ilme muuttuu lähinnä alistuneeksi. Kaikesta huolimatta Cyril on aina se, joka on alistunut. Vaikka raivo on edelleen olemassa vampyyrin sisällä, jäytävä kipu vie enemmän sijaa. Hopea on ankara isäntä, se ei poistuttuakaan lopeta hetkeen tuhojaan.

Suurvampyyri levittää kätensä kuin avuttomuuttaan korostaen Fløgin tullessa lähemmäs kirveen kanssa, jonka terään on takertunut Cyrilin ihoa, mutta katseessa on syvä ristiriita ylpeyden ja surun välillä. Sinisilmäistä miestä riipaisee syvältä se, mitä he kaksi olivat joskus olleet. Cyril ei ole tosin itsekään varma, katuuko hän vai ikävöikö. Ei hän varmaan tule koskaan tietämään.

Normaalisti olisi kai kuka tahansa vampyyri hopeaisen hyökkäyksen seurauksena antanut periksi, sillä useimmille kyseisen metallin kanssa toimiminen tuottaa sellaista tuskaa, että kisakunto olisi mennyt kokonaan - lieneekö tosin edes yllätys, että Cyril pystyy hillitsemään kivuntunteen, onhan mies kuitenkin iällisesti jo niin pitkällä. Fløg oikoo luisia sormiaan kirveen kahvalla epävarmuuksissaan. Suora hyökkäys olisi tällä hetkellä melko varmasti itsemurhapäätös, sillä vaikka hopean hetkellinen vaikutus estää regeneraation ja tekee vastuksesta vajaatoimisen, on Cyril silti moninkertaisesti väkevämpi kuin mitä Fløg itse. Jo se, kun suurvampyyri päästää auransa irti ja antaa sen levitä ympäristöön, on omiaan kertomaan siitä, kuinka tasaväkinen tilanne ei ole: ulkopuolisille niin henkisesti kuin fyysisestikin raskas aura saa Fløgin tuntemaan hienoisia muutoksia raatokehossaan. Maaginen kehon sisällä vallitseva side ei erityisesti näytä pitävän siitä, millainen läsnäolo opponentilla on (liekö alitajuista selviytymistahdosta johtuvaa) ja koettaa ratkeilla pahanenteisesti. Kokemus saa Fløgin ruumiin ja nivelet jäykistymään hiukan, mutta perääntyminen ei ole kuitenkaan miehelle tänä iltana vaihtoehto.

Kun etäisyys kuroutuu vain pariin vähäiseen metriin, pysähtyy Fløg paikoilleen. Hän tarraa naamioonsa ja nostaa sen kasvoiltaan otsalle siten, että pystyy esteettä näkemään Cyrilin. Pitkäaikaisen yhteiselon jälkeen pystyy Fløg kyllä lukemaan miehen eleitä kuin selkosanakirjaa, vaikka ei kaikkea kaikesta enää pystykään muistamaan. Selvää ainakin on, että toinen ei ole mielissään tapahtumista, tosin ei sillä tavalla, kuin voisi ajatella - lähinnä suurvampyyrin kasvoilta näyttää paistavan tuskastuttava suru siitä, mihin asiat taas ajautuivat. Fløg ei vielä lähesty vampyyria, mutta ei laske asettaan.
"Sinun olisi parasta opetella pysyttelemään poissa tieltäni, niski. Oman selviytymisesi kannalta."

Vaikka Cyril tiesikin tuskallisen hyvin mitä naamion alla on, vampyyriin sattui katsoa iäisyyden vanhaa kumppaniaan tuossa kurjassa, säälittävässä tilassa. Hetkeksi mies kääntää katseensa toisaalle, kuin kerätäkseen itsensä. Suurvampyyrin auran läsnäolo on suorastaan tukahduttava, tuon kuvastaessa jokaista tunteen ja kivun säiettä Cyrilistä. Fløgin onneksi epäelämä säästää hänet pahimmalta mentaaliselta tuskalta, kuin ruumiin ratkeilussa olisi jo tarpeeksi. Kääntäessään tummansiniset, kivusta sirrillään olevat silmänsä takaisin Fløgiin, Cyril laskee kätensä.

Surullinen, iloton hymy kuroo suurvampyyrin suupieliä ylöspäin kuullessaan epäelävän sanat. Niski, niin vähättelevä. Niin.. paljon välinpitämättömyyttä muutamassa lauseessa. Cyrilin kurkusta karkaa tuskainen huokaisu ja mies nousee varovasti seinää myöten pystympään. Jokainen liike sattuu kuin suoranainen helvetti, mutta ylpeys ei anna myöten katsoa enää Fløgia alakantista. "Katkera varoitus mieheltä, joka ei itse selviytynyt", Cyril toteaa viileästi katsoessaan suoraan toista silmiin.

Yön pimeällä, autiolla kujalla saattaisi helposti olettaa, että suurillakaan tapahtumilla ei ole vaikutusta kylän muuttumattomaan elämään, mutta ilmeisesti Cyrilin auran piilottelu oli järkevä teko ja hyvästä syystä. Vähitellen alkaa asunnossa toisensa jälkeen syttyä valot ja kylästä kuulua tuskanvalitusta, kun kuolevaiset joutuvat käymään elämänsä kipeimmät asiat uudestaan läpi ja vielä paljon muuta. Ihmispsyykkeellä on pelottavan vahva ote ruumiiseen: tällainen tuska tekee tavallisista kyläläisistä miltei täysin toimintakyvyttömiä, vaikkei kipu fyysista olekaan.  Fløg vilkaisee sivuilleen  vaivihkaa varmistaakseen, ettei toistaiseksi kukaan tee virhettä astella pimeyteen vain löytääkseen tapahtumien keskipisteen ja lähteen. Harjaantunut mieli ja sielun ikä lienee yksi asia, miksi mies ei nyt lankea polvilleen suurvampyyrin eteen ja menetä kykyään toimia. Vampyyrina asiat olisivat tietysti paljon helpompia... silloin Gail pystyisi torjumaan spirituaalisen osittain tahattoman hyökkäyksen, toisin kuin nyt. Nyt hänen on vain kestettävä auran paineaaltomainen syke ja toivoa, että se ei aiheuta mitään korjaamatonta vahinkoa.

Tavoilleen tyypillisesti ei Fløg päästä kivisille kasvoilleen minkäänlaista emootion häivääkään - ihan kuin mies olisi tunnepohjaisesti täysin kuollut. Hän katselee vampyyria edessään kasvoillaan pelottavan perusteellinen perusilme. Vivahde ärtymystä ja ylimielistä närkästystä ryömii kuin varkain miehen kasvoille, kun suurvampyyri vastaa päätään aukoen ja vähän liiankin viileästi kalmon ehdotukseen.  Fløg kuitenkin nielee pahat sanat ennen kuin päästää ne ilmoilleen. Nyt ei ole riitojen aika - miehen prioriteetti on nyt päästä Cyrilista eroon tavalla tai toisella.
"Tai sitten varoittava esimerkki. Jos rehellisiä ollaan, en edes piittaa miten asiaa katsoo, kunhan lopputulos on sama", ja tässä tapauksessa ilmeisesti mieluisin lopputulos Fløgille olisi se, että hän näkisi Cyrilin kantapäiden vilahtavat kujan päässä ja katoavan iäisyydeksi, tai niin ainakin tuon kasvoilta voinee tulkita. Aika sattuu tällä kertaa nimittäin olemaan rajallinen käsite, eikä Fløg koe, että hänen tehtävälleen olisi edullista kuolevaisten raivo ja tarve pistää pystyyn ajojahti.

Olentojen, joiden aura on heidän itsensä hillittävissä ja hallittavissa, ei ole suinkaan pelkästään yksipuolinen suhde. Vapaana, levottomana sykkivä aura ottaa vastaan muiden suojaamattomat tuntemukset ja paljastaa itsestään asioita. Samoin myös Cyril havahtuu kuulemisen omaisesti tuntiessaan tavallisten kuolevaisten vaikerruksen. Mies tajuaa mitä hän on päästänyt vapaaksi, ja hopean aiheuttamasta sekä fyysisestä että henkisestä kivusta huolimatta Cyril tekee parhaansa kootakseen auran takaisin niiden suojamuurien sisään, jotka aluksi pitivät miehen hengissä sivilisaation keskellä ja jotka ovat nykyään autonominen osa vampyyria. Hiljalleen öinen kylä vaikenee jälleen, kun pelkäksi painajaiseksi selitetty olo katoaa ihmisten mielistä. Kaukaa kuuluu lapsen itku.

Cyrilin keskittyessä takaisin Fløgin läsnäoloon, vampyyri tuntee olonsa harvinaisen epämiellyttäväksi. Tuo.. olento on häiritsevällä tavalla eri asia kuin Gail, mutta puhuu samalla suulla ja samoilla sanoilla.Suurvampyyri pudistaa hitaasti päätään Fløgin sanoille. "Olet loistava esimerkki, en voi kieltää." Cyrilin saatua sekä auransa että tunteensa kuriin miehen ilmeessä ei enää näy muuta kuin halveksuva kylmyys. "Joskus toivoin, että asiat olisivat menneet toisin. ..enkä olisi tavannut kaltaistasi persoonaa", suurvampyyri toteaa viileästi ja ottaa askeleen eteenpäin lopettaakseen seinästä tuen ottamisen, valmiina poistumaan paikalta. "Tuo nykyinen olomuotosi kuvaa sinua niin paljon paremmin, kuin se kaunis ruumis koskaan."

Kylä hiljenee petollisesti, kun Cyril valjastaa auransa ja piilottaa sen suurimmilta osin, ainakin kuolevaisten havainnointikyvyn ulkopuolelle. Fløgkin tuudittautuu valheelliseen turvallisuudentunteeseen ainakin sen suhteen, että he olisivat nyt turvassa ulkopuolisten katseilta.

Vanha Gail luultavasti kuolisi kaikkeen siihen häpeään ja vitutukseen siitä, mihin tilaan hän on ajautunut, mutta ajat muuttuvat ja niin tapahtumatkin ovat tehneet kuolleesta aivan uudenlaisen: voidaan melkein sanoa, että Fløg on vain varjo siitä, mitä hän menneisyydessään tapasi olla. Tietenkään terävä kieli ei ole muuttunut mihinkään, mutta pirullinen asenne muita olemassaolevia kohtaan on saavuttanut aivan uudenlaisen tason. Fløgin ajatus muiden alemmuudesta ja huonoudesta häntä itseään kohtaan ei toki ole muuttunut mihinkään, mutta nykyään hänen ajatusmaailmaansa sävyttää myös tietty kunnioitus muiden kykyjä kohtaan. Varsinkin nyt kun hän ei ole käytännössä enää täysin lyömätön olento, vaan joutuu ajattelemaan tilanteet laatikon ulkopuolelta ja olemaan ovela.

Tämän lisäksi myös rappeutuminen ja sisäinen hidas kuoleminen on tappanut kymmenen vuoden aikana laajalta skaalalta miehen tunteet, sikäli kun niitä joskus oli edes olemassa. Vuosi vuodelta alkaa Gail muuttua enemmän ja enemmän koneeksi, jonka maailma perustuu rationaaliselle ajattelulle.
"Voisin lainata sanojasi", kuuluu vastaus kalmon suusta, ja pieni katkera nykäys koristaa tuon kasvoja hetken aikaa antaen osoituksen siitä, että vampyyri-Gail vieläkin kummittelee pääkallomaisten kasvojen takana. Mies ei vieläkään pysty päästämään irti Cyrilin petoksesta. "Ulkoinen kaunis muoto ei anna mitään oikeutta sisäiselle turmeltuneisuudellesi. Jotkin asiat vain paranevat vanhetessaan, mutta toiset-"

Cyril ei kuitenkaan koskaan saa kuulla, miten Fløgin lause loppuu, sillä kylästä alkaa kuulua
vihamielisiä huutoja: ilmeisesti melkein jumalaisen auran vaikutus ei ollut jäänyt huomaamatta
kaartilaisilta, jotka talven saapuessa ovat asettuneet kylään ihmisten turvaksi - niskein yleistyminen pienessä kylässä ei ole jäänyt huomaamatta kuolevaisiltakaan. Lyhyt kuulostelu riittää kertomaan, että epäkuolleiden eliminointiin omistautuneet ovat alkaneet haravoida kylää ja nyt vaikuttaa siltä, että aseistuneet ovat lähteneet käyttämään nurkkaanahdistamistekniikkaa: kummastakin päästä kylää kuuluu liikettä ja vihaisia huutoja. Fløg ehtii vain vetää naamion takaisin kasvoilleen ja kohottamaan aseensa, kun kujan päästä näkyy raskaasti varustettuja kaksijalkaisia soihdut kädessään.

"Täällä! Täältä löytyi! Tänne!" Etumainen kokovartalohaarniskaan pukeutunut, ilmeisesti jonkinlainen upseeri, huutaa yllättävän kuuluvasti. Fløg vilkaisee nopeasti Cyrilia ja sitten kumpaankin suuntaan katua. Toistaiseksi kaksikon henkilöllisyys pysyy vielä piilossa, sillä kuja on kuitenkin suhteellisen pimeä, mutta kun kaartilaisvyöry lähestyy, aika myös käy vähiin.

Keimo & Vila

Maria, voit kirjoittaa yhtenäiseksi tekstiksi tän joskus if you will. Ja tee lopusta parempi.

--

Solakka hahmo asteli pitkin soraista tietä. Syksy oli tehnyt jo pesänsä, lehdet putoilivat puusta masentaen yleistä mielentilaa, olihan kesä kuitenkin parasta kasvuaikaa, ja kaikki asiat vaikuttivat paremmilta noina aikoina.

Se, minkä Keimo oli ehkä tarkoittanut mieltä rauhoittavaksi kävelyksi ja ajatusten purkamiseksi, häiriintyi kuitenkin pahasti, kun metsäisen mutkan takaa ilmestyi kahden hengen partio. Tai no, paremminkin tällä hetkellä pystyi puhumaan yhden hengen partiosta - toinen kaksikosta nimittäin makasi maassa ilmeisen tiedottomana.

Hetken Keimo tuijotteli ja ihmetteli tätä ilmiötä. Kumpikin kulkija oli pahasti alipainoinen, toisella voimakkaan punainen kuontalo, kun toinen taas oli hämmentävästi mustahipiäinen mutta silti karvoitukseltaan täysin kuunvalon valkoinen.

Kumpaisenkin olemuksessa oli jotain selvää sekavuutta, joka saisi tavallisen ihmisen hyvin varovaksi ja halukkaksi kääntyä kannoiltaan. Keimolla ei kuitenkaan ollut tällaista ymmärrystä. Sen sijaan hän lähti astelemaan kohti kaksikkoa villi ajatusprosessi raksuttaen päässään.

Kesken kaiken hilpeää metsäseikkailua Arnac oli päättänyt sammua tielle. Vila oli kumartunut toisen polvensa varaan hiekkatielle ja nistinrääpäle ravisteli sammunutta haltiaa rinnuksista. Tarkoituksettoman iso varsijousi Vilan selkään sidottuna heilahteli laiskasti naisen eleiden mukana.

Keimon käsi ponnahti osoittavaan asentoon kuin jonkinlainen jousimekanismi olisi sen laukaissut. Hän asteli kaksikosta vielä yli kymmenen metrin päässä, mutta se ei haitannut, kun mies alkoi tervehtimättä kommunikoida hereillä olevan kanssa.

"Tiesitkö, että tällaisen varsijousen kantomatka on parhaimmillaan jopa 60 metriä? Tai siis kun jaloista puhutaan, niin jopa 180 jalkaa? Aivan uskomatonta." Mies puhui samalla kun asteli ripeästi punapään viereen näennäisesti reagoimatta mitenkään siihen, miten nainen möykkäämisen huomioi.

Arnacin pään hakkaaminen maahan keskeytyi yllättäen, kun täysin vieras ja outo ja epäilyttävä ihminen alkoi täysin pyytämättä ja kysymättä selittämään turhanpäiväisiä faktoja asioista, mitkä eivät kiinnostaneet Vilaa ollenkaan. Varsijousihan on sitä paitsi lyömäase, eikö se sellaista edes tiedä. Kellertävänruskeat silmät kääntyivät tuijottamaan lautasenmallisina ja lähes -kokoisina outoa tyyppiä. "Tiesiksä, että tuollaisten yksinäisten kulkijoiden ei pitäisi kulkea yksin yksinäisinä kulkijoina?" Vila kysyi vieraalta ja työnsi leukaansa tahattoman uhmakkaana eleenä eteenpäin, roikottaen samalla tiedotonta Arnacia paidankauluksesta takaraivo ei-aivan-maata hipoen ilmassa.

Keimo naurahti huvittuneesti ilmeisesti pitäen heittoa jonkinlaisena vitsinä aivan tosissaan. Hän laski katseensa maassa makaavaa miestä joka selvästikin oli OD:n takia maahan valahtanut. "Tajunnantaso on selvästikin alentunut pahati, trisykliset lääkkeet eivät kyllä tee hyvää." Keimo kumartui maahan ja kokeili Arnacin pulssia, joka oli hyvin matala. "Mitä opiaatteja hän on nauttinut? Voisin ehkä antaa apua kenties pakottamalla vomitukseen, mahalaukku kaipaa tyhjennystä. En kyllä sinänsä ymmärrä millainen mielentila-------"

Yykaakoo Vilan kärsivällisyys tipahti nollasta miinukselle vieraan, ärsyttäväksi irriterande luokitellun ihmishenkilön täysin tarkoituksettomasta pajatuksesta ja ilman ennakkovaroitusta Vila ojensi äkillisesti nyrkkiin puristetun kätensä kesken Keimon puhumista suoraan kohti kälättäjän nekkua lopettakseen tuollaisen turhanaikaisen selityksen. Vilahan ei tuollaista vieraita kieliä saarnaavaa kuuntelisi.

Kesken lauseen Keimo saa yllättävän voimakkaan iskun nenäänsä. Millään tasolla ei olisi voinut odottaa, että niin aliravitussa kunnossa oleva nainen olisi voinut tintata niin kovaa - ilmeisesti kuitenkin Vilalla oli hyvin paljon aiempaa kokemusta tappelusta ja toisten iskemisestä. Isku osui juuri taktisesti hyvin inhottavaan paikkaan keskelle nenää aiheuttaen melkein nenän heilahtamisen poskelle. Keimon lause katkesi kuin seinään kun omiaan sopottava mies päästi ilmoille sydäntäriipivän rääkäisyn ja lennähti selälleen kyykkyasennosta kovalle soraiselle tielle.

"Voi topologisen avaruuden asymptootit ja entiteettien kiroamukset!" Hän ölähti, mikä kuulosti sinänsä varmasti koomiselta, koska tavallinen tallaaja olisi ladellut varmasti vain pitkän liudan epäsoveliaita sanoja. Keimo vei kätensä kasvoilleen ja tuijotti naista kauhu silmissään. "Älä ikinä tee noin! Nyt nenäluuni ei ikinä palaudu siihen täydelliseen muotoonsa jonka se on saavuttanut vuosien varrella!"

Mies ei lisäksi osoita minkäänlaisia itsepuolustautumisen merkkejä. Vila voisi yhtä hyvin vain nousta seisomaan ja potkia toisen tajuttomaksi, tai siltä ainaki tilanne vaikutti. Miten voi kukaan olla noin avuton.

Arnac ei puolestaan osoita minkäänlaisia elonmerkkejä. Maailma olisi voinut varmaankin räjähtää eikä mies olisi reagoinut mitenkään.

Kuullessaan puheenkälätyksen vaihtuvan kirkumiseksi, Vilan kurkusta karkasi täysin holtiton nauru, joka ei ottanut loppuakseen miehen sättiessä nistiä vierailla ja hienon kuuloisilla sanoilla. Vilan hengityksen alkaessa vinkumaan naisen oli pakko lopettaa nauraminen, samalla kun nisti hakkasi itseään rintakehään nyrkinsivulla. Toinen polvi edelleen maata vasten Vila jäi toljottamaan lyötyä. "Nyt sulla on kaunis nenä", punapää totesi sananvälisiä taukoja lausumatta tavalliseen tapaansa ja yritti hengittää naurunhekottelultaan. Tarve lyödä meni ohitse, kun liian viisas mies lopetti jatkuvan puhetulvansa. KOSKA VILAN KORVISSA SOI MUUTENKIN JA HÄN EI KESTÄ YHTÄÄN YLIMÄÄRÄISTÄ METELIÄ!!!!

Veri pärskyi Keimo-polon kasvoille käsien takaa. Hän kompuroi pari metriä taaemmas ja nousi sitten jaloilleen punaisen veren vuotaessa harmaanruskealle pellavapaidalle. "Eeeeiei ei eieii eie ei ei." Mies oli ajautumassa paniikin valtaan tapahtumasta, koska toinen oli toiminut täysin normien vastaisesti. Tilanne oli siis omiaan ahdistamaan suurissa määrin pakkomielteistä miestä - jos jokin ei mene tunnettujen kaavojen mukaan, oli helvetti saman tien irit. Parantajamaagina uraansa uurtanut näytti myös unohtaneen miten tavallinen luunkorjausloitsu suoritettiin. "Olet inhottava naikkonen, en arvosta sinua!" Keimo huudahti ja arveli servanneensa vastakappaleensa hyvinkin pahasti. Hän huitaisi kädellään ja lähti harppomaan poispäin järkytyksen vallassa.

Vila kikatteli ensin vähän hurjalle servaukselle, kunnes tajusi mitä toinen sanoi ja loukkaantui niin maan perkeleesti. "Minä en kuuntele tuollaista paskapuhetta!!!!!!!!!" nisti kirkui samalla, kun nousi seisomaan Arnacia mukanaan rinnuksista repien ja lähti astelemaan mielenosoituksellisesti poispäin vastakkaiseen suuntaan kaikkoavasta, verta vuotavasta neurootikosta. Mielenosoitus meni ehkä aavistuksen ns. reisille, kun tajuton haltia ei ollutkaan niin ripeästi riveleistä raahattava. Kun Keimo katosi näköpiiristä, Vila päästi Arnacin tipahtamaan otteestaan ja jäi mulkoilemaan miestä. Ja potkaisi tuota puukengällään kylkeen.

"Vitu homo."

epilogi/prologi

"-ja siksi hän heitti minut tänne loukkoon", nainen lopetti tarinansa nojaillessaan paksun puuoven kalteri-ikkunaa vasten.
Vartija oli ymmällään. "Eikö hänen korkeutensa kuuntele sinua? Hän on sentään siskosi", vartija kysyi ja kohotti kypärää haroakseen hiuksiaan.
"Hän ei ole sentyyppinen ihminen, joka kuuntelisi ketään päätettyään mielipiteensä", nainen huokaisi.
"Hänellä olisi ollut puoli vuotta aikaa pyörtää päätöksensä, mutta täällä minä olen."
Vartija oven paremmalla puolella raapi leukaansa mietteliäänä. "Entä se.. mies? Olisitko todella antautunut hänelle?" vartija käänsi katseensa takaisin vangin puoleen.
"Ehkä. Kyllä ..en tiedä. Se olisi ollut valtakunnalle parasta, mutta rakas sisareni tulkitsi hänen kuninkaallisen päänahkansa pelastamisen yrityksen petturuudeksi", nainen vastasi ja jatkoi: "En edes tiedä, onko se kapinallinen vallananastaja hengissä."
"Voisin tarkistaa asian, jos haluatte."
"Mm."
"Miten vain tiedätte parhaaksi."
"Jos viitsit", vanki katsoi hetken vartijaansa silmiin ja käänsi katseensa pois. Nainen ei itsekään ollut varma, tahtoiko tietää vieraasta jätistä mitään. Vartija katseli naista jonkin aikaa vaiti, kunnes epämiellyttävä hiljaisuus katkesi miehen asennonvaihtoon.
"Minä tulen pian takaisin."
"Kiitos."
Vartija lähti silmukkapaita kalisten astelemaan kivikäytävää toisaalle, jättäen naiselle soihdun seinälle valaisemaan ankeaa vankilaa.

m1

Majda istui majatalon sängyllä risti-istunnassa. Hänen edessään oli ohuella puulevyllä mustepullo ja paperia. Ote sulkakynästä tottumattoman sormien välissä oli tiukka, kun Majda kastoi kynänkärjen musteeseen, ravisti kevyesti ja alkoi piirtämään kirjaimia paperille. Sulka todellakin enemmän piirsi kuin kirjoitti, ihan vain harjoituksen puutteesta johtuen. Hitaasti, mutta päättäväisesti nainen sai asiansa sanottua ja päätti kirjeensä allekirjoitukseen. Kellertävällä paperilla oli muutamia ylimääräisiä musteläikkiä. Parannusta sekin aiempaan.

Hän jätti kirjeen kuivumaan sängylle, nousi ylös ja vilkaisi ympärilleen vaatimattomassa huoneessa. Olkapäät nousivat ja laskivat vähäeleisesti ja Majda asteli ulos yläeteiseen, lukiten oven huolella jäljessään.

Valtava aarniometsä suo kulkijalleen pettämättömän suojan öiseen aikaan. Vuosisatoja villinä rehottanut kasvusto asettaa metsässä kulkevalle haasteita ja altistaa tuon luonnon armoille säälittä - vuosisatojen mittaan metsä on julmasti vaatinut monia ihmishenkiä petollisella ekosysteemillään ja kuolettavien lajien kirjollaan. Laajalle levittyvä villi metsä on luultavasti yksi suuri syy sille, miksi pieni Dranian kylä on niin pahasti eristyksissä. Tähän asutuksen keskittymään joutuu taivaltamaan monia päiviä pitkin korkeiden puiden varjoissa olevaa kapeaa polkua, joka varsinkin öiseen aikaan kuhisee varkaita ja ties millaisia alamaailman edustajia. Ryöväreitä muurahaiskeon yhdyskunnan tavoin kuhisevalle reitille on myös olemassa vaihtoehto, synkkä ja utuinen metsä. Jokaista kulkijaa kuitenkin tavataan varoittaa erikseen tumman metsän vaaroista. Sanotaan, että vaikka polulla luultavasti törmääkin toisaalta teennäisiin asestuneisiin tullinkerääjiin ja toisaalta suorapuheisiin röyhkeisiin uhkailijoihin, sen vaarat eivät ole lainkaan verrattavissa siihen, mitä saattaa aarniometsässä joutua kohtaamaan.

Tänä yönä metsä oli kuitenkin petollisen sijasta suotuinen. Jos oli taitava pysymään katseilta salassa, pystyi puiden varjoissa luottamaan siihen, ettei kukaan, etenkään kuolevainen, pystyisi paljastamaan ovelaa piilopaikkaa.